vastuullisuus
Miksi suomalaiset yritykset toimivat vastuullisesti TOP3
Teimme täysin epätieteellisen tutkimuksen koska haluamme ymmärtää
26.8.2022
Halusimme ymmärtää paremmin omassa lähipiirissämme toimivia PK-yrityksiä ja niiden johtajia. Emmekä keksineet mitään parempaa tapaa kuin pyytää muutamia vastaamaan lyhyeen kyselyyn.
Saamiemme vastausten perusteella vastuullisuus koetaan tärkeäksi, koska yritykset arvostavat ympäristöä ja avoimuutta. Kysyimme muun muassa kuinka monessa yrityksessä henkilöstö tietää ketkä yrityksen omistavat ja kaikkien vastaajien mukaan henkilöstö oli tietoinen. Henkilöstön tietoisuus omistuspohjasta ja johdon toimista sekä työntekijöiden osallistaminen ovat konkreettisia keinoja yrityksen avoimuuden lisäämiseen.
Olemme iloisia siitä, että työntekijät ovat nousevat TOP 3:seen! Toki ei vaadi kovin vaikeaa ajatuspolkua, jos suhteuttaa tätä vastausta tähän aikaan. Meillä on menossa toimialat läpileikkaava työvoimapula, joka tällä väestökehityksellä tulee vain laajenemaan.Vaikka sosiaalinen vastuullisuus on suomalaisyrityksissä lähtökohtaisesti hyvin hallussa, tekemällä vähän vaadittua enemmän saa siitä merkittävän kilpailuedun työnantajamarkkinoilla.
Useimmissa kyselyyn vastanneissa yrityksissä vastuullisuustyötä johtaa toimitusjohtaja. Meidän mielestä tämäkin on ilahduttava vastaus. Vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen sitoutuminen ovat yritykselle strateginen päätös. Tästä näkökulmasta sitä johdetaan, kun liiketoimintaa johdetaan. Lisäksi vastuullisuuteen sitoutuminen on myös sitoutumista olemassaoloon ja kasvuun myös tulevaisuudessa.
Kerromme muutamasta kysymyksestä kolme parasta vastausta ja sen jälkeen vähän yleisiä taustatietoja. Kiitos tässä vaiheessa kaikille vastaajille. <3
Vastuullisuus on meille tärkeää koska (monivalintakysymys, valitse useita)
arvostamme työntekijöitämme. 13/13
arvostamme ympäristöä. 12/13
haluamme toimia avoimesti. 10/13
Ketkä mielestäsi edellyttävät yrityksenne sitoutuvan vastuullisuuteen (monivalintakysymys, valitse useita)
Työntekijät 11/13
Asiakkaat 11/13
Yrityksen omistaja 11/13
Millaista toimintaa vastuullisuus mielestäsi edellyttää yritykseltä? (monivalintakysymys, valitse useita)
Strategian päivittämistä vastuullisuuden näkökulmasta 9/13
Panostuksia vastuullisiin innovaatioihin ja kehitykseen 9/13
Henkilöstön osallistamista 8/13
Kuka vastuullisuustyötä johtaa? (monivalintakysymys, valitse yksi)
Toimitusjohtaja 9/13
Hallitus 2/13
Viestintäjohtaja tai johtoryhmä 1/13 ja 1/13
Taustatiedoksi että yritykset ovat PK-yrityksiä liikevaihtoväliltä 100 k–10 milj. Suurin osa vastaajista sijoittui haarukkaan 1–10 milj. 11 yrityksellä on missio (olemassa olemisen syy ja tehtävä) ja 12 visio (tulevaisuuskuva, jossa ollaan vuosien päästä).
Disclaimer: Kysely on tehty täysin epävirallisesti ja epätieteellisesti. Sen tavoitteena on ollut kasvattaa omaa ymmärrystä yritysten suhteesta vastuullisuuteen.