asiakkaat

Sellolle vastuullisuus on hyvää yrityskansalaisuutta

Kauppakeskusten vastuullisuustyötä muovaavat monien eri sidosryhmien odotukset. Espoon Leppävaarassa sijaitseva Sello, yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista, on hyvä esimerkki siitä, miten omistajien, vuokralaisten ja asiakkaiden tarpeet ohjaavat vastuullisuutta käytännön tasolla. Toimitusjohtaja Marjo Kankaarannan mukaan vastuullisuus on ollut osa Sellon ydintoimintaa alusta lähtien – se on osa Sellon DNA:ta.

6.5.2025

Marjo avasi Sellon pitkää vastuullisuustyötä webinaarissamme, jossa keskusteltiin omistajien ja asiakkaiden odotuksista. Katso koko webinaari täältä.

Omistajien näkökulma ESG-tiedossa

Sellon omistavat suomalaiset eläkeyhtiöt Keva, Elo ja Ilmarinen, joilla on laajaa vastuullisuusraportointia osana omaa toimintaa. Vaikka Sello on merkittävä kohde, se on vain osa kunkin yhtiön kiinteistösalkkua. Kauppakeskuksen tiimin tehtävänä on huolehtia omistajien omaisuuden arvosta – myös vastuullisuuden kautta.

Omistajat edellyttävät tietoa ja raportointia vastuullisuustyöstä, usein EU-tason sääntelyn ohjaamana. Kysymyksiä voi tulla eri tahoilta, kuten hallitusten jäseniltä tai vastuullisuusasiantuntijoilta, ja ne voivat liittyä paitsi kiinteistöön myös laajemmin sijoitustoimintaan. Sello vastaa näihin tarpeisiin aktiivisesti.

Vastuullisuus (ESG) nähdään kiinteistöalalla kilpailuetuna, joka vaikuttaa muun muassa kiinteistöjen myyntiin, ostoon ja rahoitukseen. Vaikka Sellon omistajat eivät ole myymässä, vastuullisuuden painoarvo markkinoilla nostaa sen merkitystä myös Sellossa.

Vuokralaisten odottavat kustannustehokkuutta

Vuokralaiset – niin kotimaiset kuin kansainväliset toimijat – muodostavat tärkeän sidosryhmän. Monet heistä ovat kehittäneet vastuullisuustyötään jo pitkään ja odottavat samaa myös kauppakeskukselta. Erityisesti suuret vuokralaiset haluavat tietoa siitä, miten vastuullisuus näkyy keskuksen toiminnassa ja heidän liiketiloissaan.

Vuokralaisia kiinnostavat käytännön toimet, joilla säästetään kustannuksia ja pidetään vuokrat kohtuullisina. Esimerkiksi energia- ja vesitehokkuus sekä kierrätys ovat keskeisiä – sekajätteen käsittely kun on kalleinta. Sello on panostanut tähän ja saavuttanut vaikuttavan 83 % kierrätysasteen.

Vastuullisuus näkyy myös vuokrasopimuksissa, joissa on kirjauksia sekä Sellon toimista että vuokralaisille asetetuista odotuksista liittyen vastuulisuuteen. Sello tekee tiivistä yhteistyötä vuokralaisten henkilöstön, kuten myymäläpäälliköiden, kanssa edistääkseen vastuullisuutta arjen tasolla.

Kauppakeskuskävijä on yhteisön jäsen

Sello palvelee vuosittain noin 24 miljoonaa kävijää. Tämä tuo mukanaan velvollisuuden viestiä vastuullisuudesta selkeästi ja avoimesti. Markkinoinnissa korostetaan tekoja ja asiakkaiden omia vaikutusmahdollisuuksia – esimerkiksi kierrätyspisteitä.

Sello haluaa olla hyvä naapuri ja aktiivinen yhteiskunnallinen toimija. Tavoitteena ei ole vain täyttää raportointivelvoitteita, vaan myös parantaa maailmaa konkreettisilla teoilla. Tämä näkyy niin ympäristön huomioimisessa kuin paikallisessa yhteistyössä ja nuorten tukemisessa.

Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa ammatillinen oppilaitos Omnia sekä Leppävaaran Seppä -verkosto, jossa mukana ovat esimerkiksi Espoon nuorisotoimi, seurakunta, Walkers ja poliisi. Tavoitteena on ehkäistä nuorisohäiriöitä ja lisätä turvallisuutta.

Sello vahvistaa myös yhteisöllisyyttä – esimerkiksi suuren kesäterassin kautta, joka toimii kohtaamispaikkana ja luo myönteistä mielikuvaa. Tavoitteena on, että ihmiset haluavat palata Selloon yhä uudelleen.

Vastuullisuus on osa arkea

Sello toimii sidosryhmien risteyksessä, ja heidän odotuksensa ohjaavat niin vastuullisuustyötä kuin liiketoiminnan kehittämistä. Omistajat vaativat järjestelmällistä dokumentointia ja kehittämistä, vuokralaiset konkreettisia toimenpiteitä ja kustannustehokkuutta, ja asiakkaat odottavat läpinäkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tämä kaikki edellyttää toimivia välineitä vastuullisuuustiedon hallintaan ja hajautettuun keräämiseen. Lisäksi tarvitaan nopeaa kykyä vastata erilaisiin tietopyyntöihin. Näistä syystä Mastoksen Dashboard valikoitui Sellon järjestelmäksi.

Sellossa vastuullisuus ei ole erillinen projekti, vaan kiinteä osa kaikkea toimintaa – kiinteistönhallinnasta markkinointiin ja vuokraukseen. Vaikka raportointivelvoitteet ohjaavat tiedonkeruuta, keskiössä on aito halu olla vastuullinen ja kehittyvä toimija ja osoittaa sitä teoilla. Sello uskoo, että jatkuva parantaminen ja konkreettiset teot turvaavat kauppakeskuksen menestyksen myös tulevaisuudessa.

Tarvitsetko keskustelukumppanin kestävän kasvun tekemiseen? Soita Tiialle (044 016 9249) tai varaa aika online-tapaamiselle kalenterista!

Varaa tapaaminen Tiialta!

Varaa tapaaminen Tiialta!

Varaa tapaaminen Tiialta!

Mastos Oy

Hannikaisenkatu 20

40100 Jyväskylä

tiia@mastos.fi

044 016 9249


Liity sähköpostilistalle

Saat ensimmäisten joukossa
uusia eväitä kestävään kasvuun.

© 2024 Mastos Oy

Mastos Oy

Hannikaisenkatu 20

40100 Jyväskylä

tiia@mastos.fi

044 016 9249


Liity sähköpostilistalle

Saat ensimmäisten joukossa
uusia eväitä kestävään kasvuun.

© 2024 Mastos Oy

Mastos Oy

Hannikaisenkatu 20

40100 Jyväskylä

tiia@mastos.fi

044 016 9249


Liity sähköpostilistalle

Saat ensimmäisten joukossa
uusia eväitä kestävään kasvuun.

© 2024 Mastos Oy