Kestävä brändimarkkinointi alkaa tilaajan pöydältä
Suurin osa markkinointimateriaalien ympäristövaikutuksista päätetään ennen kuin mitään painetaan tai kuljetetaan. Päätös syntyy silloin, kun joku valitsee määrän, materiaalin ja aikataulun. Se joku on tilaaja.

Uskon, että brändimarkkinointia voi tehdä paremmin. Ei isommin tai kalliimmin vaan fiksummin.
Olen nähnyt liian monta toimistokaappia täynnä esitteitä, kyniä ja muita brändituotteita, joita kukaan ei koskaan jakanut. Jokainen niistä oli hyvä idea, joka tilattiin varmuuden vuoksi tai koska aiempaa tietoa todellisesta menekistä ei ollut.
Tilaaja eli markkinointipäätäjä valitsee
Painotalo painaa sen, mitä tilataan. Kuljetusyhtiö ajaa silloin, kun pyydetään. Valinnat materiaalista, määrästä ja toimitusajasta tekee kuitenkin markkinoinnin päätäjä eli tilaaja.
Pikatoimitus tarkoittaa usein erillistä ajoa puolityhjällä autolla. Varmuuden vuoksi tilatut tai kiireessä kirjoitusvirheellä painetut brändituotteet eivät kasvata brändiarvoa, koska ne päättyvät usein suoraan kierrätykseen. Ajatuksella valittu paperi taas voi olla hiilijalanjäljeltään selvästi kevyempi kuin ensimmäinen vaihtoehto.
Siksi suunnittelulla on mielestäni valtava vaikutus. Pieni päätös tilausvaiheessa painaa enemmän kuin mikään myöhempi korjausliike.
Mitä roskiin heitetty esite oikeasti maksaa
Otan esimerkiksi tavallisen tilanteen. Yritys painaa 5 000 kappaletta 8-sivuista A4-esitettä. Kampanjan jälkeen 2 000 esitettä jää käyttämättä ja päätyy kierrätykseen.
| Mitä menee hukkaan | Arvio määrästä |
|---|---|
| Paperia | 75 kg |
| Puuta | 0,2 m³, suunnilleen yhden aikuisen kuusen runko |
| Hiilipäästöjä | 90 kg CO₂e, sama kuin 600 km henkilöautolla |
| Työtunteja | yksi työpäivä vastaanottoon, varastointiin ja hävittämiseen |
| Euroja | ainakin 1 200 € painatukseen, varastointiin, kuljetuksiin ja jätemaksuihin |
Jos yritys tekee vuodessa kymmenen vastaavaa materiaalia, hukkaan valuu noin 12 000 euroa ja lähes tonni hiilidioksidipäästöjä. Kenenkään ei tarvinnut tehdä mitään väärin. Riittää, että suunnitelma ja historiatieto puuttuvat.
Laskelman oletukset: 150 g/m² paperi, noin 2,5 m³ puuta paperitonnia kohden, noin 1,2 kg CO₂e painettua kiloa kohden, henkilöauto 0,15 kg CO₂e/km ja painohinta 0,45 €/kpl.
Kolme asiaa, joita suosittelen tekemään heti
-
Tilaa tarpeeseen. Kerää tietoa miten brändimateriaalit liikkuvat. Tilaa tiedon perusteella oikean kokoisissa erissä. Tee täydennykset tarvittaessa menekkitietoon perustuen.
-
Varaa aikaa. Kun toimitus ei ole kiireellinen, kuljetukset voidaan yhdistää ja reitit suunnitella järkevästi. Samalla ehdit tarkistaa, että materiaalit ovat suunnitelman mukaiset.
-
Valitse materiaali tietoisesti. Materiaalin laadulla on suuri vaikutus sekä hiilijalanjälkeen että sosiaaliseen vastuuseen. Hyvä kumppani osaa ohjata oikeaan valintaan.
Paremmat päätökset oikeaan aikaan
Vastuullinen brändimarkkinointi ei minusta vaadi suuria lupauksia. Se vaatii parempia päätöksiä oikeaan aikaan, ja parempiin päätöksiin tarvitaan tietoa.
Siksi rakennamme Mastosta. Koostamme brändimateriaalien hankinnan, varastoinnin ja jakelun tiedot yhteen järjestelmään. Näet yhdestä näkymästä, mitä materiaaleja teillä on, missä ne ovat ja kuinka nopeasti ne oikeasti menevät. Kun menekkihistoria on tallessa, seuraava tilaus mitoitetaan todellisen tarpeen mukaan eikä varmuuden vuoksi.
Hoidamme myös sen, mikä yleensä jää huomaamatta. Yhdistämme kuljetuksia, palautamme käyttämättömät materiaalit kiertoon ja autamme valitsemaan vastuullisempia materiaaleja. Kun hukka vähenee, säästyy samalla rahaa, työaikaa ja hiilipäästöjä. Näin vastuullisuudesta tulee mitattavaa tekemistä eikä pelkkä tavoite.
Katsotaanko yhdessä, missä teidän hukkanne syntyy?
Kirjoittaja Tiia Hamro-Drotz on yksi Mastoksen perustajista.
