Back to Resources
    Vastuullisuus

    Vaikeaksi koettu vastuullisuus

    Suomalaisten yritysten vastuullisuuspuheen ja vastuullisuustekojen välissä on kuilu

    Vaikeaksi koettu vastuullisuus

    Haastattelimme kesän ja alkusyksyn aikana suomalaisten keskisuurten yritysten päättäjiä vastuullisuudesta. Saimme langan päähän 23 vastaajaa. Kohderyhmä rakentui First North listalla olevista sekä kasvusuuntautuneista perheyrityksistä ja pääomasijoittajien portfolioyhtiöstä.

    Puolet vastaajista (11) kertoi yrityksen olevan tasolla "olemme tehneet erilaisia vastuullisuustoimia". Tämän tason ylitti neljä yritystä, jotka kertoivat asettaneensa liiketoiminnalle varsinaisia vastuullisuustavoitteita ja seuraavansa niitä systemaattisesti. Iso osa oli vasta lähtökuopissa, sillä kuusi kuvasi yrityksen olevan lähinnä kiinnostunut vastuullisuudesta ja käyvän siitä keskusteluja. Ja kahden yrityksen mielestä vastuullisuus ei koske heidän liiketoimintaansa.

    Mikä on oikeasti suomalaisten yritysten suhde vastuullisuuteen? Kuinka tärkeänä se koetaan? Puhetta vastuullisuudesta riittää. Syksyn ajan olemme herätelleet erityisesti kaltaisiamme vastuullisuuskuplassa toimivia huomaamaan, että suomalaisilla yrityksillä on vielä matkaa tilanteeseen, jossa vastuullinen liiketoiminta on itsestäänselvää, mitattavaa liiketoimintaa.

    Vastanneet yritykset kyllä tunnistivat hyvin kasvaneen huomion vastuullista liiketoimintaa kohtaan. Vastuullisuuspainetta asettavat useimmille rahoittajat, sijoittajat, työntekijät, kumppanit ja asiakkaat.

    Vastuullisuuden oikeaan määritelmään liittyy ajatus siitä, että yritys ylittää normien ja lakien velvoitteet ja tuottaa niitä laajemmin yhteiskunnallista hyvää. Kun meitä kiritetään yhteiskunnan toimesta näissä normeissa tulisi oikeasti vastuullisen toimijan kirittää itseään koko ajan normia ylittävässä hyvän tuottamisessa. Vastuullisuus on aina enemmän kuin lakisääteiset velvoitteet.

    Puheen ja tekojen kuilun ylittämiseen auttaa vastuullisuuden nivominen kiinteästi osaksi liiketoiminnan tavoitteita konkreettisten toimien ja niitä seuraavien avainmittareiden avulla. Yhteiskunnallisen hyvän tuottamisesta tulee näin mitattavaa.

    Ready to Talk Partnership?

    Send a contact request via the form or book a meeting directly in the calendar.

    Book a Meeting in the Calendar

    This opens your email application with the message pre-filled. You can also write directly to esa@mastos.fi.